Ruokaohjeita

Sivut

tiistai 28. helmikuuta 2017

Banaanileipä helpolla tavalla



Leivoin tätä herkullisen tuoksuista ja makuista päiväkahvi- tai aamiaisleipääni ensimmäisen kerran laskiaistiistana ennen hiihtolenkille lähtöä. Uunista leijaileva tuoksu ja 'leivän' maku valloittivat välittömästi. Talon Mies syö tätä mielellään tuoreena, mutta ottaa harvemmin pakastimesta kaikkien siellä olevien leipien joukosta. Meillä on hieman erilainen leipämaku, mutta sehän on vain hyvä juttu :))

Erääseen banaanileipään lisäsin kuivattuja karpaloita. Sopivat todella hyvin leipään!
Eläkkeelle jääminen muutama vuosi takaperin osui keskelle talvea. Sain työskennellä superupeassa työyhteisössä, mutta silti päätin olla haikailematta entistä. Aioin ottaa "ilon irti" leppoisista aamuista ja kiireettömyydestä sekä harrastaa mieluisia asioita. Näin olen tehnytkin.
Ensimmäinen eläketalveni oli hiihdon hurmiota ja hiihtokilometrejä kertyi yli 700. Tänään oli tarkoitus sännätä ladulle heti aamusta läheisen järven jäälle, mutta ehdin paistaa tämänhetkistä aamiaisleipääni sään selkiytymistä odotellessa.

Viipaloitu banaanileipä pääsee yleensä heti jäähdyttyään pakastimeen.   

Ahkerana leipojana selailen paljon reseptejä  ja suunnittelen miten niitä voisi kehittää omaan makuun sopiviksi. Banaanileipää teen nyt kolmatta kertaa ja toivon lopullisen reseptin löytyneen. Edellisen kerran rusinat vaihtuivat nyt pekaanipähkinöihin ja sokerin määrää vähensin entisestään.

Alkuperäisen reseptin mukaan tehty leipä oli liian makea (=kakku), mutta syystä tai toisesta miellytti iltapäiväkahvin kanssa. 

Ohjeen mukaan leipä paistetaan uunin alimmalla tasolla 175 ast / 55-65 min

4,8 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1,2 dl voita
1,8 dl sokeria
2 kananmunaa
5,5 dl muussattua banaania

**************************************
Leenan banaanileipä paistuu yleensä uunin alimmalla tasolla 170 ast/50 min 

3-4 isohkoa banaania
3,5 dl vehnäjauhoa 
1 tl leivinjauhetta 
1 dl spelttijauhoja (tai mantelijauhoa / maissijauhoa)
1/2 dl kauraleseitä
1/2 dl vehnäleseitä
1/2  tl suolaa
2 tl kanelia
100 g murskattuja pekaanipähkinöitä
100 g voita
50 g intiaanisokeria/kookossokeria
2 -3 kananmunaa



Muussaa banaanit lautasella ja siirrä kulhoon (tai soseuta suoraan isossa kulhossa).
Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Sulata voi kattilassa (tai mikroastiassa) ja lisää siihen sokeri.
Riko munien rakenne vielä yhdessä kulhossa. 
Lisää banaanien joukkoon puuhaarukalla sekoitellen munat, kuivat aineet ja voi-sokeriseos.
Voitele leipävuoka (tai joku muu kaapistasi löytyvä uunivuoka) ja kaada taikina siihen. (Syvennä keskiosaa lusikalla, sillä se kohoaa eniten.)


Tämä resepti on siitä hyvä, että jauhoja ym voi vaihdella oman kuiva-ainekaapin tilanteen mukaan. Samoin pähkinöitä, leseitä, siemeniä ja kuivattuja marjoja voi vaihdella ja soveltaa. Jauhoja pitäisi olla kuitenkin sopivasti, että leipä kohoaa hyvin.


Leikkaan leivän jäähtyneenä siivuiksi ja pakastan jo samana päivänä. 
Syön tätä lempileipääni aamuisin paahdettuna ja avokadosiivuilla päällystettynä. 


Päästiin hiihtelemään järven jäälle ja nautittiin 10 km lenkistä sumuisesta säästä huolimatta.

12.6. 2017 Banaanileivän tarina jatkuu...
Taas hedelmäkulhon banaanit uhkasivat kypsyä enemmän kuin riittävästi. Nyt ne olivat parhaimmillaan, joten alkoi tehdä mieli lempiaamiaisleipääni. Edellisen leivän loppumisesta oli jo tovi kulunut, joten miksipä en olisi laittanut uunia lämpenemään.


Tämä on siitä ihana 'leipä', että taikinan valmistaminen kestää suurin piirtein yhtä kauan kuin uunin lämpeneminen. Päivitän tämänpäiväisen herkkuni, koska siihen tuli pari muutosta aiempiin. Ilmeisesti niiden ansiosta leipä kohosi upeasti ja maku on taas mieluinen.

                     
Tällä kertaa lisäsin taikinaan purkillisen rahkaa ja leivinjauheen lisäksi 1 tl soodaa.
Jauhoina käytin kokojyvä spelttijauhoja ja vehnäjauhoja. Kauraleseitä tuli myös mukaan n. 1 dl. Saksanpähkinät (1 dl) ja kourallinen suolattuja cashew-pähkinöitä toivat suutuntumaa ja terveellisiä aineita tähän herkutteluleipääni. Sokeria ei tällä kertaa tullut juurikaan, 2 rkl kookossokeria riitti antamaan makua kanelin lisäksi.
                    

maanantai 27. helmikuuta 2017

Blinipäivä piristää



Pari viikkoa sitten tein blinejä alkuruoaksi siivousurakan jälkeen. Hyviä olivat, mutta väsyneenä ei jaksanut "hehkuttaa" blinien herkullisuutta. Tänä aamuna alkoi taas tehdä mieli tätä helppoa herkkua. 
Siispä pieni purkki kirjolohenmätiä pois pakkasesta ja taikina tekeytymään. Tuorehiiva oli päässyt loppumaan viikonlopun leipomisinnostuksen iskiessä, mutta onneksi kuivahiiva on pelastanut pulasta ennenkin. Yrittämättä ei ainakaan onnistu!

Blinitaikinan aineet 8 isoon bliniin
(ohje löytyy tattarijauholaatikon kyljestä)

3 dl turkkilaista jogurttia tai kermaviiliä
1/2 pussia kuivahiivaa (tai 15 g tuoretta)
2 dl tattarijauhoja

1 dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 keltuainen
1 valkuainen

Lämmitä jogurtti 42 ast (37 tuoreh).
Sekoita siihen sokeri ja jauhot, joihin kuivahiiva on sekoitettu. 
Jätä taikina kohoamaan liinan alle huoneenlämpöön pariksi tunniksi tai jääkaappiin pidemmäksi ajaksi.

Aloita blinien paisto kirkastamalla voi. Kuulostaa hankalalle, mutta on helppoa! Bliniaterialla ei kannata kaloreita laskea ja rapea lopputulos onnistuu vain näin.

Lämmitä 50 g voita kasarissa lempeällä lämmöllä muutama minuutti ja kirkas voi nousee pinnalle valkoisen heran painuessa pohjalle. Jos haluat paahteisen, ruskean ghee-voin, jatka keittämistä vähintään 15 min.
Kaada tai lusikoi kirkastettu voi pienempään astiaan.  


Ennen blinien paistoa lisää kuuma maito, suola, kananmunan keltuainen ja viimeiseksi vaahdotettu valkuainen taikinaan.

Laita blinipannu kuumenemaan. Paras lopputulos syntyy valurautapannulla, mutta onnistuu teflonisellakin. 
Lusikoi pannulle kirkastettua voita ja anna kuumentua lämpöiseksi. (Huom! Ei liian kuumaksi) 
Lisää taikina pannulle ja anna paistua rauhassa, kunnes blini on pohjalta kauniin ruskea. Paista vielä toiselta puolelta ja lisää voisulaa pinnalle halutessasi.
Kannattaa tehdä paksuhkoja blinejä. 

Blinipannu on hyvä hankinta!

Meidän perhe tykkää kuumista blineistä punasipulin, smetanan & pippurin ja mädin kanssa. Savu-  tai graavikala (lohi) sopii myös blinien lisukkeeksi.  Kyytipoikana paras on kuiva kuohuviini, mutta kivennäisvesikin kelpaa.

P.S. Kuivahiivalla kohosi lähes yhtä hyvin kuin tuorehiivalla.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kasvis-kanawokki



Olen kirjoittanut blogiani nyt muutaman päivän ja innostunut päivä päivältä enemmän. Tänään havahduin siihen, että olen vältellyt kirjoittamasta ruokaan liittyviä ohjeita. Syy lienee se, että valmistan lähes kaikki ruokani ilman reseptiä. 

Maistelen ja lisäilen aineita oman suutuntumani mukaan. 
Kokkaan nykyisin kotona päivittäin, joten päätin kirjoittaa reseptin tämän päivän ruoasta eli kanawokista.

Marinadi broilerille

2 rkl teriyaki saucea
1/2 tl suolaa
1 kpl valkosipulinkynsiä
1 tl soijakastiketta
1 tl kookossokeria

Paloittelin sopiviksi suupaloiksi n. 250 g broilerin naturel-sisäfileitä ja annoin maustua marinadissa sillä välin, kun pilkoin vihanneksia. (porkkanaa, purjoa, paprikaa, parsakaalia sekä hieman tuoretta inkivääriä, pari valkosipulin kynttä ja yhden sitruunaruohon varren)

Kuumensin hieman (avokado-)öljyä paistokasarissa ja ruskistin broilerit kauttaaltaan. Lisäsin öljyä sekä pilkotun purjon kasariin. (Laskin lämpöä, etteivät purjot pala.) Seuraavaksi lisäsin porkkanatikut ja kääntelin wokkia lastalla.
Sen jälkeen lisäsin muutaman dl kuumaa vettä ja 2 tl luomu-kasvisliemijauhetta.


Lisäsin loput kasvikset, 4 dl kookosmaitoa, 2 dl ananaspaloja omassa liemessään sekä tölkillisen vesikastanjaa. 
Lisäsin tässä vaiheessa myös mustapippuria myllystä, hieman suolaa sekä chiliä (1/2 tl sriracha HOT chili sauce) ja sirottelin pinnalle 1 rkl vaaleaa Maizena-suurustetta. Seos suurustui juuri sopivaksi parissa minuutissa.
   

Maistelin vielä suolan / makeuden / tulisuuden / valkosipulin tasapainon ja tällä kertaa olin ollut huolellinen. Makuja oli sopivasti. Suurin piirtein näillä ohjeilla onnistuin tänään Lahden MM--hiihtoja seuraillessani valmistamaan myös mieheni mieluista ruokaa. Lisukkeeksi keitin Pirkka Itämaista riisisekoitusta.

Voi harmitus! Suomen miehet menettivät lähes varman kultamitalin Norjan ankkurin törmättyä eteen. Pronssi on hieno saavutus sekin! Onnittelut Iivo ja Sami!



Helpolla herkullinen jälkkäri




Italialainen ricotta-limoncellotorttu on osunut silmiini jo useamman kerran selaillessani Sikke Sumarin kirjaa "Ruokaa rakkaudella"
Vihdoinkin tarvittavat aineet olivat koossa tähän varsin helppotekoiseen jälkkäriin.

Laivaristeilyllä Tukholmaan muutama viikko sitten ostin Limoncello-likööriä mielessäni tämän herkun kokeilu. Ricottajuustoa en löytänyt laktoosittomana, mutta pienen palan uskalsin maistaa.  Lämpöinen torttu ja kylmä vadelmahillo hemmottelivat makunystyröitäni. Kylmänä torttu on makoisa kahvileipä.

Aineet pohjataikinaan

300 g vehnäjauhoja
120 g huoneenlämpöistä voita
(ohjeessa 100 g)
150 g sokeria (ohjeessa 200 g)
3 munankeltuaista

Ricottajuustotäyte

500 g ricottajuustoa
100 g (kookos)sokeria
1 rkl vaniljasokeria (ei ollut ohjeessa)
3-4 rkl limoncello-likööriä (vaihtoehtona 1 sitrunan mehu)
1 sitruunan raastettu kuori (ohjeessa 1/2 sitr)
1 limen mehu (ei ollut ohjeessa)

Nypi jauhot, voi ja sokeri murumaiseksi seokseksi.
Lisää keltuaiset ja jätä taikina "rakeiseksi".
Voitele / vuoraa leivinpaperilla n. 25 cm vuoka ja taputtele puolet taikinasta vuoan pohjalle.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. (Itse tein ensin ohjeen mukaan, mutta maku tuntui liian "laimealle". Lisäsin limeä ja vaniljasokeria.)


Lisää täyte pohjan päälle ja murustele loput taikinasta pinnalle.

Paista 175 asteessa reilu puoli tuntia tarkkaillen ettei pala pinnalta.

Voit tehdä täytteen tuorejuustosta ja rahkasta, ellet löydä ricottajuustoa.


Lapsuudessani sain näin keskitalven aikaan leivinuunissa ternimaidosta  tehtyä uunijuustoa. Sitä syötiin sokerin ja kanelin tai mansikkahillon kanssa välipalana ja jälkiruokana.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Laiskan leipurin lempisämpylät (tuntee myös nimen Siken sämpylät)



Lapsuuteni lauantait 60-luvun alkupuolella ovat palautuneet elävästi mieleeni tämän blogin perustamisen myötä. 
Olin aloittanut koulunkäynnin ja ekaluokkalaisen innolla lähdin lauantaiaamuna kouluun jo ennen kahdeksaa. Isä tai äiti oli sytyttänyt tulen tuvan uuniin ja tiesin saavani lämpimäisiä heti koulusta tultuani kuten jokaisena lauantaina.
Laskiaisen aikaan äitini leipoi laskiaisrieskaa ja se maistui hyvälle, kun oli nyppinyt lämpimän rieskan pinnalla ruskistuneet possunlihanpalaset pois. 

Tänä aamuna meillä saatiin lämpimäisiä yhdeksältä. Lempisämpylöitäni ovat tällä hetkellä Namasten sämpylät Sikke Sumarin upeasta kirjasta "Sikke Ruokaa rakkaudella". Sain itse tämän ohjeen työtoveriltani reilu 4 v sitten ja ihastuin heti.

Käytän jauhoja ja joskus hiutaleitakin sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Koostumus pysyy oikeana, kun vehnää on vähintään puolet. Suolan määrä voi olla pienempi, mutta näin alkuperäsessä ohjeessa.

Aineet n. 20 isoon tai 28 pienempään sämpylään

7,5 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa (30 g jos kohotat 2 h)
1,5 rkl suolaa
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl täysjyväjauhoja (graham)
0,5 dl pellavansiemeniä (tms)
n. 3 dl hiivaleipäjauhoja
n. 7-8 dl vehnäjauhoja

Tee löysähkö taikina sekoittamalla veteen hiiva, suola ja pari dl  jauhoja.

Lisää puuhaarukalla sekoitellen siemenet ja loput jauhot, kunnes taikina muistuttaa paksua puuroa. 



Tästä taikinasta voi tehdä sämpylöitä parin tunnin kohotuksen jälkeen, jos laittaa hiivaa vain n. 30 g. Teen usein taikinan illalla ja jätän yöksi liinan alle jääkaappiin. Aamulla sämpylät voi tehdä kylmästä taikinasta ja paistaa kohottamatta. 

Tee sämpylät kahden ison lusikan avulla, koska taikina on sitkeää ja löysää. (Saattaa tuntua alkuun hankalalle.)
Leikkaa saksilla sämpylöiden pintaan ristiviilto ja lisää pinnalle siemeniä tai hiutaleita. (Seesaminsiemenet ovat hyviä!) 


Paista 230 asteessa n.20-30 min (saavat paistua rapean ruskeiksi)

Kiertoilmauunissa voit paistaa molemmat pellilliset samalla kertaa. Pinnan rapeutta lisää uunin pohjalle laitettu vesiastia. 


Näillä sämpylöillä ja mukillisella kahvia päivä lähtee hyvin käyntiin. Kuuman, höyryävän halkaistun sämpylän pinnalle meillä tykätään sipaista Oivariinia ja pari viipaletta lempijuustoa.


Krista Pärmäkoskelle onnittelut hienosta hiihdosta Lahden MM-kisoissa! Hopeaa tuli!

perjantai 24. helmikuuta 2017

Suussa sulavat kolakeksit




Leivoin näitä herkkuja viikko sitten ensimmäisen kerran ja eilen tein uuden annoksen. Ohje on alunperin Leila Lindholmin kirjasta "Pala kakkua" ja useimmat leivontabloggarit lienevät lisänneet ohjeen sivuilleen joko alkuperäisenä tai hieman muunneltuna. Aina tuntuvat onnistuvan ja keksit saavat uusia ystäviä.

Äitini leipoi hieman samantyyppisiä vadelmaviipaleita. Siispä voin jälleen muistella lapsuuteni makuja. 

Aineet yhteen annokseen (tee suosiolla kaksinkertainen annos:))

100 g voita
1 dl sokeria
2 rkl vaaleaa siirappia
2,3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria  (tai kanelia tai 1/2 tl inkivääriä)

Vaahdota voi, sokeri ja siirappi vaaleaksi vaahdoksi.  (10-15min sähkövatkaimella)
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää huolellisesti vaahtoon.
(Joissakin ohjeissa lisätään yksi kananmuna ja käytetään tummaa siirappia)


Pyörittele jauhotetulla alustalla taikinasta kolme pellin pituista pötköä. 
Painele pötköt sormin n. 3-4 cm levyisiksi ja paina jauhotetulla haarukalla kuvioita pintaan.


Paista noin 170 asteessa 10-15 min tarkkaillen koko ajan kypsyyttä. Levyt kohoavat ensin, mutta valmiit keksit laskevat hieman ja ovat kullanruskeita.






Leikkaa keksit hieman jäähtyneinä terävällä veitselle sopivan kokoisiksi paloiksi.

Yhdestä annoksesta tulee 24-30 palaa ja maistuvat lämpiminä kylmän maidon kanssa todella suussasulaville. Kahvileipinä ovat myös verrattomia ja muistuttavat Wilhelmina-keksejä.

Lempeästi leivotut laskiaispullat



Tänään oli tarkoitus kirjoittaa kolakeksien ohje, mutta aamulla alkoi tehdä mieli laskiaispullia. Ne ovat kuuluneet jo vuosikymmeniä perheemme laskiaissunnuntain herkkuihin. Joten myös tänä viikonloppuna niillä herkutellaan, vaikka kyläilemään aikoneet ystävämme joutuivatkin siirtämään vierailuaan keväämmälle.
Tämän blogin perustaminen on aloittanut uuden aikataulun elämässäni. Monta asiaa pitää opetella vielä, mutta tämä on hauskaa.

 Pullataikinan aineet tällä kertaa

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
(1 kananmuna, ei pakollinen) 
n. 12,5 - 15 dl vehnäjauhoja
200 g voita(lämpöistä voisulaa)

Jos leivon korvapuusteja tai suklaapuusteja laitan taikinaan 50 g vähemmän sekä sokeria että voita, koska niitä tulee täytteisiin.


Ostin eilen tuoreen hiivan ihan "varuiksi", tuoreita kananmunia sekä voita. Leivon kaiken laktoosittomista aineista, mutta en aio sitä joka kerta erikseen mainita. 

Ohje pullataikinan tekoon löytyy jauhopussin kyljestä, mutta itse tein tällä kertaa pienin muutoksin. Tuli aivan uskomattoman pehmeitä, herkullisia ja makoisia pullia!

Sekoitin hiivan kädenlämpöiseen maitoon, lisäsin sokerin, suolan ja kananmunan. Tällä kertaa "herättelin" kardemumman aromeja kuumentamalla niitä voisulassa ja lisäsin ne seuraavaksi taikinaan.
Sitten alkoi tärkein vaihe eli jauhojen lisääminen. Ensimmäiset 5 dl lisäsin käyttäen tavallista vispilää. Näin jauhot eivät pöllynneet pitkin keittiötä. Sitten vaihdoin sähkövatkaimeen ja annoin taikinan saada ilmaa ts kuohkeutua noin 10 min.


Seuraavaksi otin avuksi sähkövatkaimen taikinakoukut, joilla työstin taikinaan sitkoa lisäten vielä n. 6 dl jauhoja. Taikina irtosi tässä vaiheessa jonkin verran kulhon reunoista. Loput jauhot eli n. 1,5 dl alustin taikinaan käsin. (Halusin pehmeän taikinan ja käytin leipoessani aika runsaasti jauhoja)

Vain tällä tavalla sain tuntuman taikinaan ja tarvittaessa olisin voinut lisätä jauhoja. Nyt oli riittävästi paksuutta, ja voin lisäämisen jälkeen taikina tuntui juuri sopivan kimmoisalle ja pehmeälle. Aikaa kului tähän viimeiseen alustukseen n. 10 min. Tämän ansiosta sain tänään lempeästi tehtyjä laskiaispullia!!


Taikinan kohoaminen lämpöisessä ja vedottomassa paikassa liinan alla vei aikaa puolisen tuntia ja sitten alkoi pullien pyörittäminen. Tein 9 isoa ja 16 pienempää pullaa ja jätin ne kohoamaan liinojen alle samalla kun laitoin uunin kuumenemaan 225 asteeseen. 



Pullien kohottua (n 20 min) voitelin ne kananmunan keltuaisella ja lisäsin päälle raesokeria. Sitten laitoin ensimmäisen pellin uuniin ja n. 5 min jälkeen laskin hieman lämpöä ja käänsin peltiä toisinpäin. (Valitettavasti uunini ei lämpene tasaisesti.) Vielä vajaat 5 min uunissa ja pullat näyttivät kypsille.

Muutamaan pullaan tein ylläritäytteen, eli piilotin aamulla tehtyä kiinteää vadelmahilloa ja reilun palan marsipaania pullan uumeniin. Tämän vinkin sain aikoinaan työkaverilta. 




Toisen pellillisen paistumisen jälkeen oli ihana tunne mieheni tultua kotiin ja lausuessa ensimmäiseksi: "Onpa täällä herkullinen tuoksu!" Täytin heti pari pullaa vadelmahillolla, marsipaanilla ja kermavaahdolla. Herkulle maistui!


Olisi mukavaa saada vieraita viikonloppuna laskiaispullakaffeille! Tervetuloa!







torstai 23. helmikuuta 2017

Terveyspannari




Kuuntelin tänä aamuna ohjelmaa, jossa kerrottiin suomalaisten roskikseen heittämästä ruoasta. Uskomaton määrä 25 kg/henkilö/vuosi menee ruokaa hukkaan.  
Myös lapsuudessani ruokaa jäi yli, mutta possut ym kotieläimet olivat tyytyväisiä saadessaan eteensä ruoantähteitä.
Itse olen pyrkinyt minimoimaan yli jäävän ruoan hävikin. Harvoin tarvitsee heittää mitään roskiin. Vihannekset ja hedelmät nahistuvat ja pilaantuvat toisinaan, mikäli olen ostanut niitä yli oman tarpeen enkä tarvitse niitä esim smoothieen.

Tänä aamuna huomasin viime viikonlopulta jääneitä kananmunan valkuaisia tiiviissä purkissa jääkaapissa. Suklaakakun mousseen meni 3 keltuaista ja tiedän valkuaisten säilyvän hyvinä jääkaapissa noin viikon.
Samoin olin ostanut liikaa banaaneja ja niitä oli vielä 2 kpl jäljellä. 
Pannari kuului lapsuuteni herkkuihin. Äiti teki sitä joko tavallisesta (rasvaisesta) maidosta tai juusto(terni)maidosta. Tietenkin pannariin tuli reipas nokare tuoretta voita, joten olihan siinä kaloreita.  Iltapalana se maistui herkulle mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa.
Tämän aamun pannarini resepti on hieman vähäkalorisempi. Maku on toisenlainen, mutta sitä voi ottaa reilumman palan iltapäiväkahvin kanssa hyvällä omallatunnolla.

Taikina

2 kpl kananmunia + 3 valkuaista
6 dl kookosmaitoa(tai jotain muuta maitoa)
1 tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja 
(1/2 tl kardemummaa)
(n. 1 dl rusinoita tällä kertaa)

Sekoita aineet kulhossa keskenään ja jätä tekeytymään noin puoleksi tunniksi. 
Nyt voit murskata kardemumman morttelissa, jos omistat sellaisen.


Viipaloi banaanit leivinpaperilla peitetylle pellille. Jos haluat pannariin rapeanruskean pohjan, tee se suoraan pellille. 
Voitele pelti voinokareella ja anna hieman ruskistua uunissa ennen taikinan lisäämistä.



Paista pannaria aika kuumassa lämmössä (n.240°) keskitasolla n. 10 min. 
Alenna lämpöä 220° ja paista vielä reilu 15 min. 
Tarkkaile pannarin pintaa, ettei paistu liikaa. 
Kurkista vielä pohjan kypsyyttä ennen kuin otat pois uunista.

Herkku ei kohoa ja kupruile kuten tavallinen pannari, mutta maistuu hyvälle heti kuumana tai myöhemmin kylmänä. 
Rusinoiden lisäämisen pannariin opin äidiltäni hänen viimeisinä elinvuosinaan.


Nauti pannari lempilisukkeittesi kanssa. Meillä tykätään syödä herkku tänään vadelmien, itsetehdyn omenahillon ja kermavaahdon kanssa. Pientä makeutta antaa päälle ripoteltu kookossokeri.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Ihanne karjalanpiirakat


Karjalanpiirakat kuuluvat varhaisimpiin lapsuuteni makumuistoihin. Naapurin Sanni oli piirakkamestari. Hän oli tullut Karjalasta sotien jälkeen siirtolaisena Ylä-Savoon Kiuruvedelle miehensä Salomon kanssa. Sanni tuli toisinaan äitini kaveriksi leipomaan piirakoita. Tuvan leivinuunin lämmitys, riisipuuron tuoksu ja ruistaikinakuoren valmistus saivat jo veden herahtamaan kielelle. 

RIISIPUURO

3 dl vettä
1,5 l maitoa (punaista)
3 dl puuroriisiä
n. 2 tl suolaa
(1kananmuna)

Kiehauta vesi esim teflonkattilassa ja lisää huuhdeltu riisi. 
Anna kiehua muutama minuutti, kunnes vesi on imeytynyt riisiin.
Lisää maito ja anna kiehua hiljalleen kannen alla välillä sekoitellen noin 40 min. 
Mausta puuro suolalla ja halutessasi nokareella voita. 
Lisää kananmuna, kun puuro on jäähtynyt. Se auttaa, ettei puuro pursua piirakan sisältä uunissa. Äitini opetuksia❤

Voit tehdä puuron jo edellisenä iltana!

Kuoritaikina 60 pienehköön piirakkaan

4 dl vettä
8 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1-2 tl suolaa

Sekoita suola ja jauhot huoneenlämpöiseen veteen. Älä lisää kerralla kaikkia jauhoja, jotta taikinasta ei tule liian "tönkköä".
Lisää ruisjauhojen määrää, jos taikina on liian löysää. 
Vaivaa taikina tasaiseksi. 

Nyt on alkuvalmistelut tehty. Piirakkaurakka on hauskinta mukavan kaverin kanssa. 
Viikko sitten sain leivontakaverikseni pikkusiskoni. Hän on paljon taitavampi ja nopeampi piirakantekijä kuin minä. Niinpä leivoimme 60 piirakkaa parissa tunnissa, kun itseltäni menee puoli päivää 30 piirakan tekemiseen.

Kaulitse seuraavaksi taikina noin 1/2cm paksuiseksi levyksi.
Ota muotilla pyöreitä kakkaroita. (Meillä oli pienehkö juomalasi, halkaisija 6cm.) 
(tai pyörittele taikina tangoksi ja leikkaa paloiksi, pyörittele sitten 'palloiksi' ja kaulitse pohjiksi) 
Peitä ne heti liinalla, etteivät kuivu.


Kaulitse kakkarat nyt piirakkapulikalla (tai kaulimella) ohuiksi piirakkapohjiksi. 
Peitä myös ne huolellisesti liinalla. Kannattaa lisätä ruisjauhoja, etteivät tartu kiinni toisiinsa.


Laita uuni lämpenemään kuumimmalle lämmölle. (250° on hyvä)
Seuraavaksi alkaa puuron lisääminen pohjille ja viimeiseksi rypytys. Älä huolestu elleivät onnistu ensi yrittämällä. Harjoitus tekee mestarin!

Piirakat kannattaa lopuksi voidella vesi-voiseoksella (tai voisulalla, ellet pelkää kaloreita) tai upottaa hetkeksi kauttaaltaan seokseen. Näin piirakat säilyvät rapeina, mutta eivät pehmene liikaa.
Meillä tykätään nauttia piirakoita munavoin kanssa ja keittää makoisat kahvit kyytipojaksi. 


Lapsenlapseni kommentti neljättä piirakkaa pyytäessään: "Nämä ovat paljon parempia kuin kaupan piirakat!"