Sivut

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Alle puolen tunnin pinaattipasta



Pienessä kiireessä tehty pasta-annos onnistui ja vei nälän mennessään. Hieman epäilyttää, hyötyykö tästä postauksesta kukaan muu kuin itse. Uskon, että monet pitävät pastan ja broilerin liitosta. Kun mukaan tulee lempijuustoja ja mausteita, uskoisin ruoan maittavan. Nälkäänhän sitä syö vaikka huonompaakin ruokaa!

Ota broilerifileet huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista!

Aineet kahdelle

Pinaattipastaa sopiva määrä (200 g meillä)


Grana Padano tai parmesan juustoa raastettuna n. 60 g
valkosipulinmakuisia fetakuutioita n. 60 g
kermaa n. 1 dl
(1 rkl valmista pestokastiketta, Lidl)

Keitä pasta pussin ohjeen mukaan (12 min riittää meille)
Kaada vesi pois, sammuta liesi. 
Jätä kattila kuitenkin vielä kuumalle liedelle ja lisää kerma, parmesan ja fetakuutiot.
Sekoittele hieman ja lisää halutessasi pestokastike ja tuoreyrttejä joukkoon.
Näyttää aika rumalle, mutta maistuu hyvälle! Väri on sentää keväinen!
Paista broilerin sisäfileisiin (valmiiksi marinoituja) ruskea pinta molempiin puoliin kuumalla pannulla.
Pienennä lämpöä ja jätä vielä hetkeksi paistinpannulle, että ehtii paistua kypsäksi myös sisältä.

Ostin lemppariamme Halloum-juustoa toivorikkaana grillikauden avaamisesta. Paistoin pannulla....
Kokoa annos lautaselle ja lisää mukaan haluamiasi lisukkeita. 
Tomaatit, basilika ja jopa kapriksetkin maistuivat meille tänään.
Pidämme molemmat BBQ-kastikkeesta, joten sitä löytyi pieni määrä tästäkin annoksesta. Kuten myös tummaa balsamikastiketta!


Tähteeksi jääneet eiliseksi tehdyt uunitomaatit mahtuivat hienosti tämän pasta-annoksen kylkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.