Sivut

torstai 27. huhtikuuta 2017

Makeat munkit vapuksi


Sama tilanne toistuu joka vapun alla. Päätän, että ainakaan tänä keväänä en kiusaa itseäni haaveilemalla onnistuneista itsetehdyistä munkeista. Syytä en tiedä, mutta en osaa tehdä munkkeja. Talon Mies tosin jaksaa vakuuttaa vapusta vappuun, että ne ovat herkullisia. Äitini teki todella herkullisia munkkeja ja haluaisin vielä kerran saavuttaa edes osan niiden munkkien ulkonäöstä ja mausta. Jos ei tänä(kään) vuonna löytynyt laatua niin korvasin sen määrällä. Tein perinteisiä munkkeja, Omar-munkkeja ja osaan laitoin vielä vadelmahillo-rahka-vanilja täytettä. 


Yleensä teen munkit tavalliseen pullataikinaan, mutta tällä kertaa alla olevan linkin reseptillä.
Tein puolikkaan annoksen alkuperäisestä. Alustin taikinaa käsin n. 15 min.

Munkkitaikinani kohosi komeasti ja siitä oli mukava leipoa, koska irtosi hyvin alustalta.

Katso ohje munkkitaikinan tekoon yllä olevasta linkistä! 

Aineet omiin vappumunkkeihini

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
4 dl kädenlämpöistä maitoa
1 pala hiivaa (50g)
3/4 tl suolaa
1 tl kardemummaa
11 - 12 dl vehnäjauhoja
125 g voita

Paistamiseen 1 kg Kookosrasvaa

Tällä kertaa omat munkkini kohosivat liian kauan (yli 3 tuntia) ja lässähtivät siirrettäessä jauhotetulta leivinpaperilta kookosrasvaan. Kookosrasva on testiryhmän maistelujen tulosten mukaan paras munkkien paistorasva.

Pidin koko paistoajan lämpömittaria rasvassa ja seurasin, että lämpötila pysyi n. 190 asteessa. Se on kuulema ihanteellisin paistolämpötila.

Yleensä paistan munkit teräskattilassa, mutta tällä kertaa rautapadassa. Luin netistä, että se on paras paistoastia.

Perhosen mallisista munkeista piti tulla kauneimmat munkit ikinä.
Eipä siis ihme, että odotukseni tämän päivän munkeista olivat korkealla. 
Ehkä olen liian kriittinen itselleni, mutta olisin toivonut saavani kauniimpia munkkeja. Maku ei ollut huono, mutta ei varmasti maailman parhaatkaan munkit.


Munkkeihin saa mielenkiintoisia muotoja kaulitsemalla taikinan levyksi ja painamalla munkit  muotilla. Ihan kiva kokeilu ja onnistuu aloittelijaltakin :))


Omar-kuorrute on suhteellisen helppo tehdä itse ja tyydyttää kyllä kenen tahansa makeannälän. Kuorrutteen tekoon tarvitaan vain kahta raaka-ainetta.

2 dl kuohukermaa
1 pussillinen Omar-karamelleja (220g)

Kuumenna kerma kattilassa sekoitellen ja lisää Omar-karkit.
Sekoittele, kunnes karamellit ovat sulaneet.
Sekoittele ja kiehuttele hiljaisella lämmöllä n. 10 min.
Anna seoksen jäähtyä ja lisää munkkien pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla!


 Täytteeseen tuli 1/2 dl vadelmahilloa + muutama rkl rahkaa sekä 2 tl vaniljasokeria.
Tarvitaan pitkä ja kapea pursottimen tylla, jotta täytteen saa kunnolla munkin sisään.

Täyteylläri löytyy sydämenmallisista munkeista.

Blogini menee nyt tauolle, kunnes uusi polveni kestää taas keittiössä hääräämisen!

Hyvää ja oikein iloista Vappua kaikille blogini lukijoille!'




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.