Ruokaohjeita

Sivut

perjantai 19. toukokuuta 2017

Monikäyttöinen punajuurihummus

Vohveli salaatilla, juustolla, hummuksella ja pinjansiemenillä on herkkua.
Kevennetty versio hummuksesta on yllättävän hyvänmakuinen. Olen vältellyt vaakaa viime viikkoina, mutta eilen totuus painonnoususta paljastui. Liikunnan harrastaminen normaalisti kuluttaa energiaa ja pitää painon aika hyvin kurissa jatkuvasta kokkailusta huolimatta. Kipeällä ja jäykällä koivella ei voi pitkiä lenkkejä tehdä. Siispä pitää syödä entistä vähemmän tai miettiä ruoan raaka-aineet tarkemmin. Kevyttuotteisiin en silti aio siirtyä eli laadusta ei tingitä vaan määrästä.


Hummus on ollut jo pitkään lempilisukkeitani hyvän maun ja helppotekoisuuden johdosta. Tällä kertaa tein puolikkaan annoksen, joka riittää meillä muutamaksi päiväksi. Vähensin alkuperäisessä reseptissäni olleen öljyn määrää puolella ja laitoin sen sijaan reilusti jogurttia hummukseeni. Talon Mies pitää myös tästä valmistamastani lisukkeesta. Tänään söimme sitä lounasvohveleiden kanssa ja illalla kasvisten dippaamiseen.



Aineet n. 5 dl hummusannokseen

2 dl itse keitettyjä (tai valutettuja) kikherneitä
½ dl tahini-seesamitahnaa
½ dl sitruunamehua 
1,5 dl paksua maustamatonta jogurttia
reilu 100 g etikkapunajuuria
1 raastettu valkosipulin kynsi
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl sokeria (kookos)
pari rkl kaprismarjoja tai oliiveja
½ dl oliiviöljyä
(½ dl punajuurien lientä, jos haluat juoksevamman hummuksen esim dippiä varten)


Kaikki aineet yleiskoneen leikkuriin ja muutaman minuutin pyöräytys. Maistelu ja tarvittaessa suolan tms lisääminen.

Paksumpaa, tuhdimpaa hummusta saa jättämällä punajuuren liemen pois.

Tälläkin kertaa vohvelit onnistuivat hienosti, vaikka puolitin taikinan voimäärän. 
Vohveleiden ohjeen löydät klikkaamalla yllä olevaa linkkiä.
Vähän tulinen ja makea broileri-kikherne- parsakaali-muhennos maistuu vohveliannoksessa.
Keltavuokot kukkivat Aulangon maastossa. Kiitos Vuokko kauniista vuokkokuvasta :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.