Ruokaohjeita

Sivut

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Herkkuaamiainen aurinkoisella terassilla


Vihdoinkin haaveeni on toteutunut. Toiveeni syödä herkullista, kiireetöntä aamiaista oman kullan kanssa lämpöisessä aurinkoisessa säässä onnistui tänä kesänä vasta heinäkuussa. Aamiaisen syöminen ulkona vie hetkeksi lomatunnelmaan ulkomailla. Räiskäleitä! Niitä alkoi tehdä mieli heti ylönousun jälkeen, mutta ensin piti miettiä reseptin koostumus. Pakastimen järjestelyn yhteydessä löysin pussukan jäätyneitä, pilkottuja  banaaneja ja muutama pussin viime kesänä kerättyjä mustikoita. (jotka osoittautuivat myöhemmin Leviltä kerätyiksi variksenmarjoiksi.) 


Banaani-rahkalettuja tein pari vuotta sitten muutaman kerran iltapäiväherkuksi lastenlasten kanssa. Ne tekivät aina hyvin kauppansa ja maistuivat (jos jäi jäljelle) kahvin kanssa myös töistä palaaville vanhemmille. Jotain samaa makua kaipasin tänään.


Aineet noin 25 pannukakkuun

2 jäistä banaania silputtuna
3 kananmunaa
3 dl hasselpähkinämaitoa (tai ihan tavallista maitoa)
2 dl kaurajauhoja
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta  (jos haluat pancakes-tyyppisiä. Me haluttiin!)

Kananmunat ja jäinen banaani muodostivat aika tanakan soseen.
Itselläni ei ole mitään tietämystä ruoka-aineiden kemiallisista reaktioista. Tämä tuli mieleeni, kun sekoittelin kananmunat kylmään, lähes jäiseen banaanisilppuun. Ei ollut mitään negatiivista vaikutusta lopputulokseen. Hyvää taikinaa tuli!


Vatkataan aineet sileäksi ja jätetään tekeytymään n. ½ tunniksi. Rasvaa en lisää yleensä taikinaan vaan paistinpannulle. Tykkäämme pintarapeista pannareista.


Pannukakkutaikinan tekeytymistä odotellessa mietin lisukkeita ja päädyin seuraaviin.


Nopeatekoinen omenahilloke 

3 omenaa pilkottuna
½ sitruunan mehu
3/4 dl marmeladi-hillosokeria

Helpot ohjeet

1. Pilko omenat kuutioiksi.
2. Kippaa kattilaan ja lisää sitruunamehu sekä sokeri.
3. Anna hautua alkukuumennuksen jälkeen pienellä lämmöllä n. 15 min


Muina lisukkeina meillä oli variksenmarjoja, turkkilaista jogurttia ja vaahterasiirappia. Pienet söpöt koivunlehdet pääsivät myös annokseen.

Ensimmäinen lettupannullinen tulossa, kahvinpavut jauhettu ja tuoksut nälkäisille mahtavat!
Paista pannukakut rapean ruskeiksi voilla, kirkastetulla voilla tai öljyllä!

Löysin pakastimesta helatorstaina pakastamiani koivunlehtiä. Olivat haurastuneet, mutta edelleen kauniita ja terveellisiä "sattumia" herkkuaamiaisessamme.


Mustavalkoiset kuvat ovat kauniita ja nostalgisia. Pidän niistä todella paljon. Ruokakuvissa sen sijaan vasta värit & mielikuva tuoksuista saa veden herahtamaan kielelle.


Tämä aamiaisannos oli täydellinen aloitus alkavalle heinäkuulle :)) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.