Ruokaohjeita

Sivut

torstai 8. maaliskuuta 2018

Aurinkoinen kääretorttu naistenpäiväksi


Leivoin viikko sitten ystävälleni kääretortun. Tämä hurjan helppo, nopea ja aina onnistuva leivonnainen on parhaita klassikkoja. Mokkapalat ja kääretorttu olivat oman lapsuuteni toiveherkut. Pullasta, kuivakakuista ja pikkuleivistä en niinkään välittänyt. Millähän ajalla äitini ehtikin paistaa viikosta toiseen myös mahtavia munkkeja? Ai että kaipaan niitä toisinaan. Parhaiten on jäänyt mieleeni teini-iässä tanssien jälkeen keittiön kaapista napatut pari munkkia ja lasillinen kylmää maitoa. Siihen aikaan tansseista palattiin kotiin jo puolenyön maissa. Toista on nykyisin, kun nuorten menopaikat aukeavat vasta noihin aikoihin. Maailma muuttuu Eskoseni, tai paremminkin Eilaseni näin naistenpäivänä! 👱👧


Kääretorttu on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, kun torttu on ehtinyt kostua ja tekeytyä. Pohjataikina on tämän päivän kääretorttuun lähes sama kuin viikko sitten, mutta täytteet erilaiset.

4 mandariinia, ½ dl vettä ja 1 dl marmeladi-hillosokeria kiehutetaan n. 10 min. Jäähdytetään.
Mandariinit, kärsimyshedelmät ja ananaskirsikat raikastivat mukavasti tämän päivän kääretorttua. Kahden banaanin lisäämistä torttuun harkitsin hetkisen, mutta sekaan vaan oli lopputulos. Tiesitkö muuten, että joku voi olla banaanille todella allerginen? Äitini oli lähes hengenvaarassa, jos söi palasenkin vahingossa banaania. Aikoinaan se tuntui alkuun uskomattomalle, kun allergiasta ei paljon tiedetty. Onni onnettomuudessa, että pahin kohtaus tuli sairaalan salaatista. Apu oli lähellä ja banaaniallergia sai virallisen varmistuksen. Jo pelkkä banaanin tuoksu teki äidilleni pahaa.


Aineet ja ohjeet aurinkoiseen kääretorttuun

4 - 5 kananmunaa (koosta riippuen)
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
5 rkl kaakaojauhetta (luomu mielellään)
1 tl leivinjauhetta

Väliin

n. 3 dl mandariinihilloa
2 banaaania viipaloituna
1 sitruunan mehu
n. 2 dl kuohukermaa (Alpron Cuisine soya minulla)
2 dl turkkilaista jogurttia
(½ dl sokeria halutessasi)
½ dl vaniljakastikejauhetta (Sallinen)
2 kärsimyshedelmän hedelmäliha
n. 15 kpl ananaskirsikoita

  • Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Lisää muut kuivat aineet sihdin läpi lastalla sekoitellen.
  • Kaada taikina leivinpaperoidulle (hieman voidellulle) pellille. Tasoittele!
  • Paista kääretorttu 200 ast / 7-10 min. (jossakin ohjeessa uunin lämpö 220 ast)
  • Kippaa kääretorttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja käännä pyyheliinan avulla rullalle jäähtymään. (katso halutessasi postaukseni 1.3.2018)
  • Levitä täytteet jäähtyneelle torttupohjalle ja kääri sitten tiukalle rullalle.

Tällä kertaa vaahtoa tuli aika runsaasti, koska soijavalmisteesta tuli todella ilmavaa vaahtoa parissa minuutissa. Puolet sitruunan mehusta meni banaaniviipaleisiin ja puolet vaahdon sekaan. Sitruunamehu raikasti kivasti molempia ja esti banaanien tummumisen.


Kääretorttu kannattaa kääriä tiukalle rullalle ja viedä jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi, mielellään vaikka vuorokaudeksi. Folion avulla rullasta saa riittävän napakan, jolloin myös valmis kääretorttu pysyy hyvin koossa leikatessa paloiksi.


Meidän kääretorttu tulee syödyksi ensi viikon aikana iltapäiväkahveilla. Tai siis se osa, joka siitä jää tähteeksi. Herkutellaanhan me joka tapauksessa illan mittaan tortulla ja mietitään, josko se olisi jo tarpeeksi tekeytynyt. 😋


Hyvää ja toivon mukaan mahdollisimman leppoisaa NAISTENPÄIVÄN iltaa ihan jokaiselle! Ei tullut kukkia minulle... sen sijaan ruokailtiin kuohuviinin kera. Juhlavalle tuntui sekin ja riitti hyvin juhlistamaan naistenpäivää.

2 kommenttia:

  1. Himpun myöhässä mutta sitäkin lämpöisemmin ihanaa naistenpäivää ihanainen nainen♥ Tuo kääretorttu kyllä näyttää niin herkulliselta! Mukavaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kehut ja toivotukset kuulostavat hyvälle kaikkina vuoden päivinä! ☆ Kiitos paljon ja virkeää viikonloppua sinulle!

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut. Kiitän siitä!
Kaikki kommentit tulevat ensin spostiini. Sitä ei ole pakko julkaista, mikäli toivot niin. Kommenttien kautta voit lähettää myös kysymyksiä liittyen blogiini.